Perinteinen rekrytointi on mennyttä. Mitä tarkoitan tällä? Työpaikkailmoituksen julkaiseminen – riippumatta siitä, tehdäänkö se LinkedInissä, omilla verkkosivuillanne tai työnhakuportaalien kautta – johtaa siihen, että saavutatte vain osan haluamastanne kohderyhmästä. On aika ajatella koko juttu uusiksi!

Nykyinen valtava pula IT-osaajista tarkoittaa sitä, että uusien työntekijöiden rekrytointi IT-alalla on jatkuvasti vaikeampaa. Jos haluat houkutella oikeita henkilöitä nyt ja tulevaisuudessa, sinun on sopeutettava rekrytointinne vastaamaan nykyhetken vaatimuksia. Vaikka olisitkin aiemmin onnistunut löytämään IT-asiantuntijoita työpaikkailmoituksella, sinun on nyt ajateltava ja toimittava toisin.

Kaikki kilpailevat samoista osaajista

Minkälaisen lähestymistavan uskot parhaiten houkuttelevan huippukovia IT-osaajia, joista kaikki haluavat osansa? Sellaisen, jossa rekrytoija kirjoittaa mukavan, henkilökohtaisen viestin LinkedInissä, pyytäen saada soittaa ja kertoa lisää, mitä yrityksellä on tarjota. Rekrytoija kuuntelee tarkasti ja kiinnostuneena osaajan ajatuksia sekä haluaa tarjota kahvit – vaiko perinteisen työpaikkailmoituksen, joka on helppo ohittaa sanomalehdessä (tai jonka päälle sen kahvin voi  läikyttää)? Riippumatta siitä, haetko uransa alussa olevaa java-kehittäjää vai kokenutta IT-asiantuntijaa, sinun tehtäväsi on nyt etsiä nämä osaajat ja myydä tarjolla olevat työpaikat heille.

Perinteinen rekrytointi on aikaavievää ja epävarmaa

Rekrytointiin kuluu paljon aikaa – sitä vie muun muassa oikean kanavan löytäminen työpaikkailmoitukselle. Enää ei riitä, että laitatte kaikki rahat päivälehden ilmoitukseen tai ammattilehden mainokseen, mainostatte työnhakusivustoilla tai ostatte näkyvyyttä Facebookissa tai LinkedInissä. Keitä haluamme tavoittaa, ketkä lukeva mainoksen? Vain 18 % yrityksistä vastaanottaa mobiilihakemuksia, vaikka 86 % meistä haluaisi hakea mobiilisti. Meidän on tehtävä työn hakemisesta osaajille helppoa – ja  oikealla hakumenetelmällä autamme alan osaajaa osoittamaan kiinnostusta tiettyyn tehtävään.

On myös vaikeaa ennakoida mahdollisten hakijoiden määrää, kun julkaiset työpaikkailmoituksen. Voi käydä niin, että sinulla on lopulta käsissäsi epämääräinen joukko hakijoita, jotka eivät täytä vaatimuksia ja rekrytointiprosessi, joka on pyöräytettävä uudelleen käyntiin. Perinteinen rekrytointi vie aikaa, on kallista eikä yksinkertaisesti tuota kovinkaan hyviä tuloksia.

Search-menetelmän avulla vähennät prosessin epävarmuustekijöitä, joita perinteinen ilmoittelu pitää sisällään. Löydät sen sijaan nopeammin henkilöt, joilta löytyvät juuri oikeat valmiudet. Ilmoittelusta ei luonnollisestikaan kannata luopua kokonaan – sitäkin kautta voidaan toki saada hyviä hakijoita, mutta perinteistä rekrytointia on syytä täydentää  kohdennetummalla suorahaulla, jolla osutaan paremmin maaliin. Haluatko kuulla lisää? Ole meihin yhteydessä! Kuulemme mielellämme kohtaamistasi haasteista ja kerromme kuinka taklata ne.


Lue lisää: Näin houkuttelet uutta IT-sukupolvea

Haluatko lukea lisää vinkkejä, joiden avulla saada IT-osaajat kiinnostumaan yrityksestänne? Lataa opas, jossa käymme läpi kuusi keskeisintä asiaa, jotka työnantajan on tiedettävä.

Opas: Näin houkuttelet uutta IT-sukupolvea

Opas: Näin houkuttelet uutta IT-sukupolvea

Tilaa blogimme