Anttony ”Tony” Lindo ryhtyi rekrytointikonsultiksi, koska haluaa olla kehittämässä liike-elämää ihmisten näkökulmasta. Entisenä pääsarjatason koripalloilijana ja monen roolin uurtajana Tony tietää, että onnistuminen vaatii tuurin sijaan näkemystä, intohimoa ja systemaattisuutta. Monologit hän haluaa kieltää. 

Vastavalmistunut kansainvälisen liiketalouden tradenomi Anttony ”Tony” Lindo veti kuusi vuotta sitten päällensä puvun ja lähti kohti CGI:n Future Talent -tapahtumaa taskussaan itseään koskeva myyntipuhe, tavoitteenaan työpaikka.  

Päivän päättyessä, järjestäjien jo purkaessa osastojaan, Tony päätti tehdä vielä viimeisen yrityksen. Se kannatti.  

 – Sain myynnin trainee-paikan, jonka kautta pääsin seuraamaan IT-maailmaa konkreettisesti ja läheltä. 

Tonyn seuraava ura-askel oli rekrytoinnin assistentin paikka Click Henkilöstöpalveluissa. Yrityksen tarjoamista urapoluista hän tähyili Key Account Managerin pestiä, mutta toisin kävi. 

– Jäin kiinni rekrypolulle. Se tuntui luontevalta, koska rekrytointikonsulttina sain edistää niitä ihmisiin liittyviä asioita, joita pidin ja pidän liiketoiminnan kehittämiselle tärkeinä. 

 

Ihmisläheinen työkulttuuri houkutti vaihtamaan työpaikkaa

Tony asui lapsuutensa Torontossa, kanadalais-suomalaisessa perheessä. ”Suomeen muutin noin 9-vuotiaana.”  

Lukion jälkeen Tony työskenteli rakennuksilla, varastolla, postissa, myynnissä ja viennissä, pelasi koripalloa pääsarjatasolla ja opiskeli.  

– Mitä vain olen tehnyt, olen panostanut kaikkeni ja laittanut parastani. 

Kun Wise IT otti Tonyyn yhteyttä, oli hän ensin epäröivällä kannalla. Pöydällä oli myös muita työtarjouksia ja niitä kaikkia yhdisti yksi asia: ne tuntuivat liian samanlaiselta hänen silloisen roolinsa kanssa.  

Mieli muuttui, kun Tony pääsi tutustumaan Wise IT:n emoyrityksen eli Wise People Groupin ihmisläheiseen työkulttuuriin. 

– Täällä kaikki tulevat kuulluksi. Minulle on tärkeää, kuinka kehitystä tuetaan ja onnistumisiin tai epäonnistumisiin suhtaudutaan, Tony kertoo esimerkkejä arjestaan.

 

Onnistunut it-rekrytointi tukee sekä yrityksen että kandin pitkän aikavälin tavoitteita

Aiemmassa rekrytointityössään Tonyn pöydällä oli toimeksiantoja laidasta laitaan. Hän huomasi tekevänsä mieluiten it-alan asiantuntijahakuja eli työtä, jota saa nyt tehdä täyspäiväisesti.   

Tony välittää myös it-konsultteja, mutta eniten aikaa kuluu suorahaun parissa. Toimeksiannot ovat vaativia: esimerkiksi senioritason head of -rooleja ja tech leadeja.  

Työssä parasta on uuden oppiminen. 

– On hienoa keskustella ihmisten kanssa, jotka ovat tosi paneutuneita asiaansa. Saan nähdä, mitä eri yritykset tekevät saavuttaakseen tavoitteensa ja arvonsa. 

Tonyn tehtävä on paitsi löytää oikeat henkilöt oikeille paikoille, myös auttaa asiakkaitaan selkeyttämään tarpeitaan.  

Onnistunut it-rekrytointi tukee sekä yrityksen että kandin pitkän aikavälin tavoitteita 

– Käyn asiakkaan kanssa läpi, mitkä pohjasyyt ovat nostaneet rekrytointitarpeen pöydälle ja mitä siitä seuraa. Voin monesti nähdä tilanteessa sellaisia mahdollisuuksia, joita yrityksessä ei ole ajateltu.  

Tärkeintä on löytää yhteinen tavoite; kääntää kivet ja kannot ja muodostaa työnkuva, joka heijastaa sitä, mihin suuntaan yritys on menossa.  

 

Dialogi, sisäinen palo ja systemaattisuus synnyttävät tulosta

Osaamisen ohella Tonyn on löydettävä yrityksen arvomaailmaan ja kulttuuriin sopiva mätsi. Monologikielto ja aidosti avoin keskustelukulttuuri hyödyttävät kaikkia.  

– Meidän konsulttien yritysten on oltava oikeasta valmiita kuuntelemaan kandeja. Heillä on valtava määrä tietoa, joka kannattaa hyödyntää.  

Osaajapula tuo haasteita jo ennestään vaikeaa it-rekrytointiyhtälöön. Tony ei silti usko, että oikeiden osaajien löytäminen olisi tuuripeliä.  

– Oma palo auttaa. Kun en vain ota vastaan valmista toimeksiantoa, vaan tuon siihen näkemystä ja teen systemaattisesti, tulosta syntyy.   

 

Tilaa blogimme