Rosk’n Roll on saanut tehtäväkseen hoitaa kuntien lakisääteiselle vastuulle kuuluvat operatiivisen jätehuollon järjestämisen omistajakuntiensa alueella. Tehtävät hoidetaan tehokkaasti ja ympäristöä säästäen säännösten ja määräysten mukaisesti. Yhtiö toimii 12 kunnassa ja sillä on 15 palvelevaa jäteasemaa, joista kaksi on jätekeskuksia. Vuonna 2020 liikevaihto oli noin 24,6M€.

ROOLIN TAUSTA JA TARKOITUS  

Etsimme nyt tiedon jalostamisen, analysoinnin ja raportoinnin taitajaa. Tiedon ja tietojärjestelmien määrän kasvaessa tarvitsemme joukkoomme tiedon keräämisen, jalostamisen ja raportoinnin tulevan ammattilaisen. Pintaraapaisua syvällisemmän tietoteknisen ja tietohallinnollisen osaamisen lisäksi arvostamme hyviä yhteistyötaitoja. Toimit sujuvasti eri tietoa tuottavien tahojen kanssa niin yhtiömme sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Tehtävä tarjoaa hienon mahdollisuuden rakentaa toimivaa raportointi- ja analysointi järjestelmää nopeasti kehittyvällä ja ajankohtaisella ympäristöalalla.  

Pääset osaksi mukavaa kolmihenkistä IT tiimiä ja yleisesti läpi organisaation sovelletaan matala hierarkiasta toimintaa. Tiimin tukena on laajempi tietotekninen työryhmä, jossa mukana on lisäksi eri toimialojen edustajat. Tässä roolissa sinulla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa toimintatapoihin omalla sektorilla osana mutkatonta työskentelytapaa. 

TULEVIA TYÖTEHTÄVIÄSI 

  • Asiakasraportoinnin ja operatiivisen toiminnan raportoinnin kehittäminen ja toteutus ​ 
  • Jätemääräraportointi ja kierrätysasteen raportointi​  
  • Automatisoinnit  
  • Työtehtävien koordinointi ulkoisien ja sisäisien asiantuntijoiden kanssa 
  • Tietovirtojen kokonaiskuvan ylläpito ja kehittäminen sekä tietomallinnus 
  • Tiedonhallinnan kokonaisuuden osaamisvastaava tietotekniikan kriittisen osaamisalueen sisällä  

TUNNISTATKO ITSESI SEURAAVISTA?  

Sinulla on:  

  • työtehtävään soveltuva korkeakoulututkinto ja ainakin hieman kokemusta vastaavista tehtävistä. 
  • tietotekniikan, tietojärjestelmien ja niiden välisten rajapintojen hallinnan tuntemusta.  
  • hyvä Power BI:n osaaminen sekä avoimen lähdekoodin taustatuntemus. 
  • kyky oppia uusia asioita syvällisellä tasolla. (esim. Rosk’n Rollin varsinainen toiminta ja sen sidosryhmien tarpeet järjestelmien datasta). 
  • hyvät vuorovaikutus-, yhteistyö ja viestintätaidot  

Arvostamme seuraavia osaamisaihioita/taustietoja: Microsoft Azure Power automate, SQL, erätiedostot, REST kyselyt, API pyynnöt, integraatioalustat, tietomallinnus, robotiikka, ERP kehittäminen. 

Eduksi katsomme halukkuuden analysoida raporttien tuloksia, jotta merkittävistä/kiinnostavista muutoksista viestitään systemaattisesti ja voidaan jalostaa vuosikelloa yhdessä viestinnän sekä toimialojen kanssa.  

ROSK’N ROLL TYÖNANTAJANA 

  • Työn mielekkyys: kaikki yhtiötason päätavoitteemme tähtäävät ympäristön suojelemiseen ja ilmaston muutoksen hillitsemiseen, voimakkaasti kehittyvä nykyaikainen ala, edelläkävijä monissa alan teknologioissa ja toimintamalleissa 
  • Työtyytyväisyys: tutkimukset tuottavat erinomaisia tuloksia mm. johdon ja esimiesten toiminnasta, työnantajan tuesta henkilöstön työkyvylle, luottamuksesta ym. 
  • Mahdollisuus monipaikkaiseen ja joustavaan työskentelyyn: Rosk’n Rollin hybridityömalli on erittäin joustava ja yhtiö tukee työskentelyn joustoja erilaisissa elämäntilanteissa. Käytettävissä on toimistoja itä- ja länsi-Uudenmaan kuntien alueella (Porvoo x 2, Lohja, Tammisaari) 
  • Pitkät lomat: Kunta-alan työehtosopimusta mukaileva Avainta -sopimus takaa kuntapuolen pitkät lomat ja lyhyen viikkotyöajan.  

 

LISÄTIEDOT  

  • Aloitus sopimuksen mukaan  
  • Kesto vakituinen, kokoaikainen  
  • Sijainti ensisijaisesti Itä- tai Länsi-Uudellamaalla, etätyömahdollisuus 

Mikäli kiinnostuit ja uskot, että tämä voisi olla sinun seuraava työpaikkasi, haethan pikaisesti palkkatoiveineen, sillä haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Hakuaika päättyy 3.2.2022. 

Wise IT auttaa Rosk’n Rollia tässä tärkeässä rekrytoinnissa. Kerromme mielellämme lisää! 

Ottakaa minuun yhteyttä lisätietoja varten

Hae tehtävää